perjantai 14. joulukuuta 2012

Haaveita ja unelmia (Riikka Sirenius)

Meillä kaikilla on haaveita ja unelmia. Pieniä ja suuria, helposti toteutettavia ja ponnistuksia vaativia. Kohtalo ja sattumakin osaa näytellä osaansa.

Minä aloin haaveilla Savonlinnan oopperajuhlille osallistumisesta parikymppisenä tytön heitukkana. En sen vuoksi, että olisin itsessään oopperasta välittänyt, vaan tapahtuman luonteen ja puitteiden vuoksi. Samaisesta syystä tapahtumaan ei voisi lähteä yhdenkään ystävän kanssa, ainoastaan oman rakkaan seura olisi käypä.

Vuodet vierivät ilman sopivaa tilaisuutta ja tuona aikana opin rakastamaan oopperaa kansallisoopperan johdatuksella. Ihanien yhteensattumien johdattamana viikonlopun työvuoro muuttui vapaapäiväksi ja rakkaani muisti haaveeni. Yhteensattumaa lienee myös yhteys kyseisenä iltana esitettävän näytöksen ja rakkaimman hevoseni välillä. Hollannista kotoisin olevaa hevosrotua kun kutsutaan Lentäväksi Hollantilaiseksi erittäin korkeiden ja jalojen liikkeidensä perusteella.
Ja niinpä meillä oli, täysin minun ennalta aavistamatta, varattuna liput Lentävän Hollantilaisen viimeiseen näytökseen, majoituksineen, väliaikatarjoilemisineen ja ruokailuineen.

Arkipäivät kuluivat kuin siivillä ja lauantaiaamuna ilmassa oli jännitystä, odotusta, toiveita ja unelmia. Jännitystä ei lieventänyt laiduntavien hevosten yöllinen päätös siirtyä naapurin pellolle. Matkan aloitus siis myöhästyi heti alkuunsa tunnilla. Lopulta matkaan päästyämme saimme nauttia aurinkoisesta säästä, ihanista eväistä ja kauniista maisemista. Majoituspaikka oli valittu tarjonnan mukaan viime hetkellä, mutta osui enemmän kuin kohdalleen. Maalaismaisemaa maalaistytölle. Siisti huoneisto idyllisessä ympäristössä, lammen rannalla. Jo valmistautuminen näytöstä varten oli antoisaa. Lasi viiniä, rauhaisaa istuskelua parvekkeella, kaunistautumista juhlahetkeä varten. Taksimatka Olavinlinnaan saattoi alkaa.

Henkeäsalpaavan upea linnoitus edessäni kätki monia ilon ja surun hetkiä, tarinoita kerrottavaksi nykyisyyteen. Annoin kameran ikuistaa lähes kaiken, minkä kameran avulla vangitsemaan pystyy. Maisemaa, yksityiskohtia, henkilökuvia.
Sisällä linnassa olikin vastoin odotuksiani lämmintä. Tiivis tunnelma tiivistyi entisestään esityksestä nauttimaan tulleiden ihmisten valuessa kohti linnan pihaa ja katsomoa.

Saksa esityskielenä oli jännittänyt minua, turhaan. Ooppera ei ole kieli, ooppera on tulkinta. Ooppera on esiintyjien loistoa ja sykähdyttävää musiikkia. Ja Wagner todellakin osasi työnsä. Niin kuin osasi työnsä myös esiintyjät ja soittajatkin. Koko sydämellä sain elää Senta-neidon tarinaa, yhtyä hänen tuskaansa ja iloonsa. Nauttia lumoavasta äänestä.
Väliajalla saimme nauttia vuohenjuustoleivokset ja viinit Paksun Bastionin viileydessä. Toisen näytöksen mukaansatempaavuus olikin aivan omaa luokkaansa. Ilon ja onnen hetkien lisäksi sai kokea myös herkät kyyneleet. Ja näytöksen loputtua eivät olleet kyyneleet loppuneet. Koko tapahtuma, romanttisen linnan upeat puitteet, oman rakkaan seura, upeaääniset ja vahvat kuin herkätkin tulkinnat, mikään ei olisi voinut olla hienommin. Lähes sekavin miettein poistuimme linnasta läheiseen keski-aikaiseen ravintolaan syömään illallista. Tunnelmaa ei pysty kertomaan, ei kirjoittamaan, se tulee itse kokea. Jopa siinä määrin, että ruokailun jälkeen oli käveltävä uudelleen ihailemaan linnan kauneutta.

Odotin kyllä paljon retkeltämme Savonlinnaan ja oopperajuhlille, mutta sain huomattavasti enemmän kuin osasin koskaan unelmoida.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti