Kävimme ensimmäisen kerran oopperajuhlilla noin 26v sitten. Meitä oli neljä henkilöä eli minä ja sisareni siippoinemme. Oli ihanan lämmin heinäkuun päivä kun lähdimme ajelemaan kohti Savonlinnaa, tunnelma oli katossa kaikilla, juhlamieli mukana. Ainoa huolenaihe oli sisareni pikkutyttö joka oli alle vuoden ikäinen ja jäi äitini ja isäni hoiviin.
Perillä Olavinlinnassa oli niin juhlava tunnelma että tulen sen aina muistamaan, nyt muistelen huvittuneena miten kaikki ihmisetkin olivat niin tyylikkäitä, muistan jopa tuoksut. Kun Aidan sävelet alkoivat kaikua tuntui kuin olisi ollut jossain toisessa todellisuudessa niin mahtavaa se oli. Kotimatka heinäkuun valoisassa yössä toi oman tunnelmansa.
Kotona saimme kuulla, että sisareni vauva oli surkeana itkenyt koko illan.
Vihdoinkin tänä kesänä saimme tilaisuuden uudistaa tuo sykähdyttävä elämys, matkasimme heinäkuun 11päivä kohti Olavinlinnaa ja tietenkin Aidaan. Meitä oli jälleen neljä henkilöä, poikani, miniäni, mieheni ja minä. Olin jännittynyt, koska olin "hehkuttanut" niin paljon esitystä, entä jos Olavinlinnan henkeä ei enää olisikaan.
Heti kun ooppera alkoi tajusin, että sama ihana tunne valtasi meidät kaikki. Verdin mahtava musiikki, upeat laulajat ja hienot joukkokohtaukset nostivat pienen ihmisen aivan ihmeellisiin tunnelmiin. Hauskana seikkana mainitsen vielä, että se pieni itkevä tyttövauva on tänä päivänä viehättävä kielitaitoinen nuori nainen joka toimii toista kesää Olavinlinnan oppaana ja nautti työpäivän jälkeen Aida oopperasta kanssamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti