Gadgetissa oli virhe

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Ooppera yhdistää (Kauko Järviharju)

Savonlinnan Oopperajuhlat yhdisti ystävyyteni entiseen koulutoveriin lähes 50 vuoden
takaa. Ooppera oli tärkeä elementti saada hänet houkutelluksi Etelä-Lapista tapaamaan perhettäni ja tuoda mukaan vaimonsa jota en ollut koskaan tavannut koska olimme edellisen kerran tavatessamme vasta koulupoikia. Oopperan ympärillä on uudistunut oiva ystävyys kahden perheen välille ja Savonlinna tulee varmasti olemaan kauan ohjelmassamme.

Liikutuin (Heli Vesanto)

Taikahuilu 24.7. oli uskomattoman upea ja koskettava. Olin kuullut Yön kuningattaren aarian ensimmäistä kertaa koulun musiikkitunnilla yli kaksikymmentä vuotta sitten äänitteenä ja nyt elävänä ensimmäistä kertaa. Itkin liikutuksesta kuin pieni lapsi. Eikä ollut ainut aaria, jonka aikana oli vaikea pidätellä tunteita.

Mahtava elämys (Karoliina Heikkinen)

Upea, mahtava, ainutlaatuinen eli elämys Olavinlinnassa kun sellon soittajapojat saapuivat selloinensa paikalle. Hyvin epäluuloisesti kävelin linnaan kun tämänkaltainen musiikki ei yleensä ole makuuni mutta elämys oli mahtava. Lisää tämänkaltaisia esityksiä. On hienoa että meidät nuoretkin huomioidaan. Loistava osoitus että oopperaa voi soittaa muullakin tavalla kuin perinteisellä. Hienoa! Rohkea veto!

Kansainvälinen laulukilpailu (Kari Nurminen)

Poimin runsaasta tarjonnasta 2. kv. laulukilpailun finaalin 29.7. Useamman kesän kokemukset takana, mutta Savonlinna ja Olavinlinna jaksavat säväyttää! Finalistit olivat tasokkaita ja järjestely onnistunut: 2 x 6 aarian setti oli hyvä oivallus ja oopperaorkesteri hoiti vaikean tehtävän ja siirtymiset eri teosten välillä jouhevasti.
Ylpeä saa olla myös Savonlinnan yleisöstä, joka kannusti kansainvälistä kilpailijakaartia tasapuolisesti ja tyylikkäästi. Kuuman nihkeä kesäilta ja oheistapahtumat vielä täydensivät kilpailutunnelmaa. Ensi vuonna Savonlinna ehdottomasti kesäohjelmassa!